keskiviikko 24. elokuuta 2016

Oulu, Keskusta, Ojakatu


Syyskauden hommat alkavat viedä enemmän aikaa.

On siis aika sanoa näkemiin tältä kesältä.


tiistai 23. elokuuta 2016

Oulu, Tuira


Puolipilvinen päivä.

Menossa ankaraa kirjoittamista.

maanantai 22. elokuuta 2016

Oulu, Tuira


Kuurosadepäivä taas.

Enemmän kuuroa kuin taukoa.


sunnuntai 21. elokuuta 2016

Iisalmi, Savonkatu


Aurinko pilkistelee.

On paluumatkan aika.

lauantai 20. elokuuta 2016

Oulu, Keskusta, Kirkkokatu


Odottelen kyytiläisiä.

Kohta matkalle.


perjantai 19. elokuuta 2016

Oulu, Tuira


Kiireiden jälkeen rauhallinen päivä.

Kuurosateita.

torstai 18. elokuuta 2016

Oulu, Lammassaari


Oulun taiteiden yö avataan virallisesti.

Tiukka päivä tulossa.


keskiviikko 17. elokuuta 2016

Kuopio, Onkivesi, Nallikallio


Eivät ole onneksi päivät veljeksiä.

Tänään mukavat kelit hommailla.


tiistai 16. elokuuta 2016

Kuopio, Vianta, Kolmikanta


Sataa ja tuulee kovasti.

Sisähommia tänään.


maanantai 15. elokuuta 2016

Iisalmi, Kauppatori


Kuljen kioskilta torin poikki.

Sadetta lupailevia pilviä taivaalla.


sunnuntai 14. elokuuta 2016

Oulu, Tuira


Kaupungille kaupoille lähdössä.

Muut lähtijät antavat odotuttaa.


perjantai 12. elokuuta 2016

Oulu, Tuira


Päätä särkee.

Kuurosateita.

torstai 11. elokuuta 2016

Oulu, Ravintola Tuba


Muusajuhlien runolounaat jatkuvat.

Tänään vuorossa Miia Paani.


keskiviikko 10. elokuuta 2016

Oulu, Mannenkatu


Kuurosateet ja aurinko vuorottelevat.

Runolounaalle menossa.

tiistai 9. elokuuta 2016

Oulu, Kulttuuritalo Valve, Runoalue


Muusajuhlat ovat alkamassa.

Poesia viimeistelee Runoaluetta.


maanantai 8. elokuuta 2016

Oulu, Tuira


Kauppaan menossa.

Lämmin keli.


sunnuntai 7. elokuuta 2016

Oulu, Tuira


Olympialaisia vahtaan televisiosta.

Naisten tennistä juuri nyt.


lauantai 6. elokuuta 2016

Pieksämäki, Jäppilä, Pihlajamäki


Puolipilvistä. Aurinko ei juuri näyttäydy.

Jätetään hyvästit tälle mökille tältä kesältä.


perjantai 5. elokuuta 2016

IC 3, Lappeenranta


Junalla matkalla Savonlinnaan.

Parikkalassa vaihto 13:26.


torstai 4. elokuuta 2016

Pieksämäki, Rautatieasema


Odotetaan Oulusta tulevaa junaa. 12:16 pitäisi aikataulun mukaan asemalle saapua.

Sillä kohti Etelä-Suomea.






keskiviikko 3. elokuuta 2016

Varkaus, Käsityökatu


Varkaudessa ostoksilla.

Ei löytynyt Carlsonilta uutta lippistä.


tiistai 2. elokuuta 2016

Pieksämäki, Jäppilä, Pihlajamäki


Ruohonleikkuri köhii.

Lämmettyään pyörii mainiosti.


maanantai 1. elokuuta 2016

Oulu, Tuira


Kuun ensimmäisenä päivänä klo 12 testataan hälytyslaitteita.

Lämmin automatka edessä.